Vaaliloma
Päätin lähteä vaalilomalle Savoon, Siilinjärvelle, Kattaisen valtakuntaan. Täällä on rauhaisaa, ja koirakin saa juosta metsässä niin paljon kuin haluaa. Annoin itselleni luvan olla lukematta lehtiä viikkoon ja telkkaristakin katsoa vain ne mielenkiintoisimmat ajankohtaisohjelmat. Kaikkialla kuitenkin vaan puhutaan vaaleista, eikä mistään muusta, ainakin viikon ajan.
Sen sentään huomasin, että Kattainen ottaisi mieluummin velkaa, kuin lykkäisi veronkevennyksiä, mutta sitten tuli Niinistö ja oli järkevä. Ehkä alennusten lykkäystä kannattaisi ainakin pohtia! Jännityksellä seuraamme, osaako Siilinjärven lahja maailmalle kuunnella viisaampiaan.
Myös vaalien tarkastuslaskenta on herättänyt mielenkiintoni. Niitä, jotka arvanheiton jälkeen jäivät valtuustoista varmasti harmittaa. Ajatuksissa pyörinee miete siitä, mistä se yksi tarpeellinen ääni jäi saamatta. Ja sitten ihmiset vielä kehtaavat valittaa, että ei yhdellä voi olla vaikutusta tulokseen. Voipas. Kuntavaaleissa erot ovat kuitenkin todella pieniä! Omakin varavaltuutetun paikka on ihan muutamasta äänestä kiinni. Tulis jo nettiin ne lopulliset!
Myöhemmin samana iltana: No tulihan ne lopulliset tulokset nettiinkin. Ja nyt keljuttaa isosti! Äänimääräni putosi seitsemällä äänellä alkuperäisestä äänimäärästä, joka tarkoittaa sitä, että putosin yhden äänen päähän varavaltuutetun paikasta. Noh, ei auta jäädä itkemään tätä. Joka tapauksessa on nyt valittava lautakunta, jossa haluaisi vaikuttaa. Siellä se minun varavaltuutetun työnikin olisi varmasti suurimmaksi osaksi tehty.
Kiitos kuitenkin teille, 131 äänestäjälle! Huippua, kun luotatte!